Kuljetuslaatikon pakkaussuunnittelu rummuille
Kirjoitettu: 9.1.2023
Laatikkotehtaan vuoden viimeinen neljännes on lähes poikkeuksetta nauliintunut erilaisten rumpujen kuljetuslaatikoiden ja rumpuhardwaren pakkaussuunnitteluun. Joko kiertueet päätyvät juuri jouluksi ja artistit saavat pienen hengähdystauon tai tulevan uuden vuoden kiertueet halutaan aloittaa ns kunnon vehkeillä. Rumpaleilla on tunnetusti iso kivi kannettavana, sillä rummut pysyttelevät vielä toistaiseksi akustisena soittimena. On siis luonnollista, että flight caset tulevat kehiin helpottamaan soittimien kuljettamista.
Tällä kertaa tehtaan pöydälle räpsäistiin mielenkiintoinen kahden basarin setti, jonka penkillä istuu Beast In Black, Thunderstone, Agonizer ja Among the Prey yhtyeistä tuttu Atte Palokangas. Herralla itsellään on varsin hyvä näkemys rumpujen pakkautuvuudesta ja laatikkomestareiden ei juurikaan tarvinnut muuta, kuin kuitata että “onnistuu” ja “tehdään”.
Paljon tavaraa pieneen tilaan
Rumpusettien pakkaussuunnittelu on vaativaa ja tälläkin kertaa komponenttia oli yllin kyllin paketoitavaksi. Laitteistoa on runsaasti mutta onneksi artistilla itsellä oli paljon näkemystä ja kokemusta, kuinka arsenaali on kulkenut tähän mennessä ja mitä parannettavaa olisi tulevia kuljetuslaatikoita ajatellen. Paketti jaettiin kolmeen kuljetuslaatikkoon:
-
- Basarit, virvelit, symbaalit, rumpukalvot
-
- Tomit, irtonaiset pikkusälät
-
- Puomit, pedaalit, rumpumatto yms
Symbaalit saivat omat paikkansa ulosvedettäviltä tasoilta, jotka toimittavat pelticasen virkaa. Ajatus tässä on täsmälleen sama. Symbaalit pinotaan levyllä olevaan keskitappiin ja kiristetään mutterilla kuljetuksen ajaksi. Tätä tullaan käyttämään jatkossa, sillä kuljetustapa on hyvin vaivaton ja helppo. Basarien ja symbaalien kulkiessa kokonsa puolesta lähes käsi kädessä, on näiden sijoittaminen samaan kuljetuslaatikkoon varsin luonnollista.
Hardware sijoiteltiin pitkään arkkulaatikkoon, jonka tila jaettiin kolmeen lohkoon. Pakkaussuunnittelijana toteutan mielummin överit kuin vajarit, kun on kyse pakkauksesta joka tulee täyttymään raskaasta tavarasta. Väliseiniksi kunnollista 18mm pinnoitettua koivuvaneria ja riittävästi kiinnitystä. Saumat hahlotaan, puristetaan liimaliitoksella ja lopuksi vielä tomera vahvistus kulmaraudoilla.
Pitkät lohkot saivat kuljetettavakseen rumpuräkin kaikkineen osineen, joita on pitkä liuta. Päätylokero pyhitettiin pedaaleille, joiden suojaksi koneistettiin solumuovista sopiva muotti. Solumuovi on hyvä materiaali, kun kohde tarvitsee tukevaa sijoittelua mutta myös pehmustamista. Hardwarelaatikko keräsi mukaansa myös rumpumaton, flektin sekä muuta irtotavaraa.
Laatikoiden värikoodaaminen on varsin mainio tapa saada informaatio kulkemaan, kun tavaraa on purkamassa apukäsiä tai muuta henkilökuntaa. Kansien reunat valmistettiin eri väreistä: pasarit ja virvelit siniseen, tomit oranssiin ja hardware pinkkiin. Muutoin runkovärin kanssa mentiin tutulla turvallisella mustalla filmillä.
Tällä hetkellä laatikot matkaavat kahdeksan viikon mittaisella Beast In Blackin Dark Connection Tour kiertueella, jonka jatkoksi yhtye piipahtaa Japanissa ja palaa sieltä pienen paussin jälkeen festivaalikesään. Muutama pisto osuu myös Suomeen, joten tarkkasilmäisimmät voivat bongata tämän onnistuneen ja tehokkaan kuljetuslaatikoiden sarjan Hyvinkäällä, Porissa tai Kuopiossa.
Rumpujen kuljetuslaatikoiden variaatioita on loputtomiin
Rumpujen pakkaussuunnittelu on vaativaa ja lopputulokset ovat lähes aina yksilöityjä. Toteutuksia on olemassa yhtä paljon, kuin on olemassa erilaisia rumpusettejä. Tämän vuoksi lähes kaikki drumcaset eli rumpulaatikot vaativat mittaamista ja mallintamista. Suunnitteluun ja mallintamiseen saadaan huima etu, kun soittajalla on itsellään pienimuotoinen hahmotelma päässä, kuinka laitteistoa pakataan ja puretaan käyttöä varten.
Tämä oli mainio pakkausprojekti toteutettavaksi. Laatikot tulevat tällä kiertuetahdilla saamaan kovaa ajoa, joten odotamme mielenkiinnolla nähtäväksi, missä kunnossa paketti on muutaman vuoden kuluttua! Laatikkotehdas toivottaa mainiota kiertuetta Beast In Blackille sekä muille Casemakersin laatikoilla ajeleville yhtyeille. Tehdas kiittää myös Atte Palokangasta kuvien nappaamisesta.
Casemakersin laatikkomestareiden blogi
Valmistamme Keiteleen tehtaalla toistatuhatta kustomoitua kuljetuslaatikkoa vuodessa. Tuotteitamme käytetään laajalti esitystekniikassa, teollisuudessa sekä kuluttajien parissa. Mikäli tarvitset toteuttajan projektiisi, ota yhteys meihin!
Henri Hänninen myynti@casemakers.fi 040 7767 493